keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Я говорю на русском!!

Tänään olin kevään ensimmäisellä luokkaretkellä. Kyseessä oli siis retki Tampereelle kouluni venäjän opiskelijoiden kanssa.


Aloitimme reissun Tampereen ortodoksisesta kirkosta, jossa meille oli opastettu kierros. Saimme tietoa kirkosta ja ortodoksisuudesta. Infoa tuli sen verran, että nyt osaisin kirjoittaa varmaan aika hyvän esseen uskonnon kokeeseen, jos sellainen tulisi:) Lopuksi kuvailimme ympäriinsä (ks. ensimmäiset kuvat) (Keskimmäinen kuva on otettu kirkon ovesta, johon kansalaissodan aikaan on tullut luoteja!)
Kirkon pihalla oli kauniita kukkia. Rakastuin vaaleanpunaisiin (omenapuun-?) kukkiin täysin (kuvasarja 2)!!
Otimme venäjän kielisen opastuskierroksen. Kiersimme oppaamme johdolla pienen lenkin keskustassa. Aluksi oppaan puheen ymmärsi lähes kokonaan, mutta kun asiat muuttuivat monimutkaisimmiksi, ei esittelystä enää tajunnutkaan mitään... Kierros kesti yli kaksi tuntia, mikä oli hieman liikaa. Kylmä tuuli, kurniva nälkä ja vieras kieli saivat kierroksen lopun muuttumaan todella pitkäveteiseksi. Oli kuitenkin ihan kiva, että päätimme mennä kierrokselle.
Syömään! Vihdoinkin pääsimme ruokailemaan. Ravinnonhankintapaikaksemme valitsimme Vilman kanssa Subwayn. Minulla on aina se tapa, että jos löydän jonkun hyvän aterian jostain ruokailupaikasta, syön sen siitä lähtien joka ikinen kerta... Näinpä otin taaskin Kana Teriyakin:)
Vapaa-ajallamme shoppailimme Koskikeskuksessa. Kävimme muun muassa ihanassa Tigerissa ja Arnoldsissa. Löysin vihdoinkin myös pitkään etsimäni aurinkolasit! Kanit saivat tuliaisiksi pikkuluita Faunasta.
Junamatka sujui takaisin päin Pikku Ässähässäköiden, sekä valokuvauksen kera. Paikkamme osuivat lastenvaunuun, jossa oli jos jonkinlaisia vempeleitä ja maalauksia.
Matka sujui kivasti ja saatiin luokan rahat kulutettua:)

3 kommenttia: