Olet todella kaunis

Hetkessä ne unelmat kaatuvat.
Toissapäivänä Elleniä harjatessa huomasin hirvityksekseni, että sen niskatukka on kadonnut. Aluksi luulin, että se on vain takkuuntunut pahasti, mutta alettuani selvittämään asiaa paremmin, tajusin karvoja todella puuttuvan. Äiti totesi, että turkkia on varmasti leikattu. No, tapahtumaa selviteltiin ja parturiksi selvisi 5 -vuotias pikkusiskoni.
Olin aivan hermoromahduksen partaalla. Turkki, jota olin huolellisesti hoitanut ja kasvattanut, oli nyt turmeltu. Näyttelyt, joihin olin suunnitellut meneväni, oli unohdettava. Kun vain katsoinkin koiraa, suuri suru ja ärtymys valtasivat ajatukseni. Kahden viikon päästä oleva Oriveden näyttely aiheuttivat myös huolta.
Toisaalta olin mielettömän kiitollinen, ettei koiraan ollut sattunut. Ties millä Fiskarsseilla sitä oli operoitu... Luojan kiitos, sakset olivat osuneet vain turkkiin...

Tänään Ellen pääsi trimmaukseen Jyväskylään. Trimmi oli juuri agitreenien aikaan, eli kun minä ja Ruuti olimme kentällä, Ellen oli parturoitavana trimmaajalla.
Kun menin noutamaan Elleniä kotiin, en ollut uskoa silmiäni. Trimmaajamme oli tehnyt taikoja. Ellen oli aivan uskomattoman kaunis!! Turkki oli niin upeassa leikkauksessa, että oksat pois. Karvatonta lovea ei edes huomannut...
Olen todella onnellinen. Mervi sai pelastettua koko vuoden! Hän sai koirastani aivan täydellisen näköisen ja kehotti meitä ehdottomasti menemään Oriveden näyttelyyn.
Kääpiöitä on Orivedellä vain 10. Osa on tietysti vielä uroksia! Toivottavasti meillä olisi mahdollisuuksia pärjätä...

 Ennen trimmausta tänä aamuna

 Trimmauksen jälkeen

Ensimmäisen kerran...

Eilen oli se match show, johon pääsin tuomaroimaan. Sain siis tuomaroida lapsi&koira -kilpailun.

Aluksi minua jännitti, että osaankohan edes tuomaroida yhtään... Ei se kuitenkaan ollut vaikeaa ja sijoittettavatkin oli loppujen lopuiksi melko helppo valita.

Tuomari ja onnellinen voittaja. Niin nuoreksi handleriksi tyttö esitti koiransa oikein mallikelpoisesti:)

Tuomaroinnin jälkeen pääsin vielä Aapon ja Jekun kanssa kehäilemään. Vaikka olen ollut poikien kanssa yli vuosi sitten tekemisissä, yhteistyö onnistui ihan hyvin ja molemmat käyttäytyivät loistavasti:)
Jekku on kasvanut hurjasti viime näkemältä! Hontelosta pikkupojasta on tullut iso komea mies:D
Sijoituimme isojen koirien punaisten kolmansiksi.

Kuvat: Tanja Ukkonen (C) 

Tämän seisotuksen nähdessään Nina varmaan kauhistuisi, sillä hän on lähipiirin kultsuekspertti:)
Kultaisennoutajan esittäminen on vähän kai unohtunut, kun taukoa on tullut... Oli kuitenkin hauskaa esittää Aapoa -sen takia, etten minä tavallisesti kultsuja handlaa ja sen takia, että rauhallista ja osaavaa koiraa on niin mukavaa viedä!!

 Talkoolaiset saivat:)

 Tuomarilahjaksi muunmuassa ihan mahtava t-paita


Koko tapahtuman ajan meitä siunattiin ihanalla kesäilmalla. Jälleen oikein mukava päivä nelijalkaisten seurassa:)

Ideoita

Aluksi kiitos kaikille uusille lukijoille liittymisestänne (tietysti myös vanhoille:)!
Ensimmäistä kertaa bloggausaikanani voisin tehdä lukijoiden toivepostauksia. Haluan siis ottaa vastaan ideoitanne. Nyt minulla on nimittäin aikaa panostaa blogiin, kun ei kouluhommiakaan enää oikeastaan ole:) Minkälaisia päivityksiä haluaisitte (mistä aiheesta, kuvia jne.)? Laittakaa kommentteja tulemaan -toteutan toiveet parhaani mukaan!! Myös kysymyksiä voi laittaa:)

Я говорю на русском!!

Tänään olin kevään ensimmäisellä luokkaretkellä. Kyseessä oli siis retki Tampereelle kouluni venäjän opiskelijoiden kanssa.

Aloitimme reissun Tampereen ortodoksisesta kirkosta, jossa meille oli opastettu kierros. Saimme tietoa kirkosta ja ortodoksisuudesta. Infoa tuli sen verran, että nyt osaisin kirjoittaa varmaan aika hyvän esseen uskonnon kokeeseen, jos sellainen tulisi:) Lopuksi kuvailimme ympäriinsä (ks. ensimmäiset kuvat) (Keskimmäinen kuva on otettu kirkon ovesta, johon kansalaissodan aikaan on tullut luoteja!)
Kirkon pihalla oli kauniita kukkia. Rakastuin vaaleanpunaisiin (omenapuun-?) kukkiin täysin (kuvasarja 2)!!
Otimme venäjän kielisen opastuskierroksen. Kiersimme oppaamme johdolla pienen lenkin keskustassa. Aluksi oppaan puheen ymmärsi lähes kokonaan, mutta kun asiat muuttuivat monimutkaisimmiksi, ei esittelystä enää tajunnutkaan mitään... Kierros kesti yli kaksi tuntia, mikä oli hieman liikaa. Kylmä tuuli, kurniva nälkä ja vieras kieli saivat kierroksen lopun muuttumaan todella pitkäveteiseksi. Oli kuitenkin ihan kiva, että päätimme mennä kierrokselle.
Syömään! Vihdoinkin pääsimme ruokailemaan. Ravinnonhankintapaikaksemme valitsimme Vilman kanssa Subwayn. Minulla on aina se tapa, että jos löydän jonkun hyvän aterian jostain ruokailupaikasta, syön sen siitä lähtien joka ikinen kerta... Näinpä otin taaskin Kana Teriyakin:)
Vapaa-ajallamme shoppailimme Koskikeskuksessa. Kävimme muun muassa ihanassa Tigerissa ja Arnoldsissa. Löysin vihdoinkin myös pitkään etsimäni aurinkolasit! Kanit saivat tuliaisiksi pikkuluita Faunasta.
Junamatka sujui takaisin päin Pikku Ässähässäköiden, sekä valokuvauksen kera. Paikkamme osuivat lastenvaunuun, jossa oli jos jonkinlaisia vempeleitä ja maalauksia.
Matka sujui kivasti ja saatiin luokan rahat kulutettua:)

Viikonloppu Rydessä

Tuntuu, että koulu vie keväällä suurimman osan ajasta. Kokeita riittää joka viikolle (huomenna vielä yksi...) ja lukudiplomin suorittaminenkin vie oman aikansa. Blogiin olisi vaikka mitä ideoita, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen:( Nyt kuitenkin repäisen vähän aikaa (kouluhommista?) päivittämiseen!!

Viime perjantaina lähdin riparini ennekkoviikonloppuun Ryttylään. Ensimmäinen suunnitelma oli, että menisin matkan junalla, mutta teimmekin suunnitelmanmuutoksen ja iskä heitti minut paikanpäälle. Aluksi olin ihan pihalla kaikesta; paikat oli vieraita, ihmiset olivat vieraita, en tiennyt mihin piti mennä....
Onneksi asiat sitten selkenivät ja loppujen lopuiksi löysin jopa omaan huoneeseeni:D

Huoneeni kahden leiriläisen kanssa. Nukuin ns. varasängyllä, eli lattiatasolla olevalla patjasängyllä.

Ennakkoviikonloppuun kuului opetuksia, Raamatun lukemista, isosten vetämää ohjelmaa, laulua, jumalanpalvelus, toisiin tutustumista ja muuta ohjelmaa. En tuntenut ketään ennestään, mutta leirin jälkeen minulla oli tosi ihania kavereita:) Ryttylän ripareista kuulee aina vain kaikkea hyvää, enkä voi itsekään muuta kuin ylistää! Minulla oli hirmu kivaa koko viikonlopun ajan!! Leiriläiset olivat ihan samanhenkisiä; hyvä koulumenestys, samoja harrastuksia, kaikki ovat ystävällisiä ja innokkaita tutustumaan uusiin kavereihin, samoja tavoitteita riparille... Muiden leiriläisten kanssa ei ollut yhtään kiusallinen tai ulkopuolinen olo, päinvastoin -yhdessä ollessa tuntui, kun oltaisiin tunnettu aina:D En malta mitenkään odottaa kesän riparia...

Prinsessa Ruusunen

Tulin juuri kotiin Musiikiopiston päätösmatineasta. Soitin pianolla Erkki Melartinin upean kappaleen; Prinsessa Ruususen häämarssin (tässä versiossa marssin molemmat osat, itse soitin vain ensimmäisen:). Ennen esitystä jännitin aivan toivottoman paljon; tärisin kuin horkkatautinen ja hermoilin aivan suotta... Olen yleensä hirmuinen stressaaja ja varsinkin soittoesityksissä vedän aina kauheat paniikit! Kaikki keinot on kokeiltu: kivojen asioiden ajattelu, yleisön olemassaolon unohtaminen, soittamisen nautinnon ajatteleminen... Silti jännitys ei katoa.
Monesti kuitenkin sanotaan, että jos ei yhtään jännitä, esityskään ei mene niin hyvin. Ehkä se on tavallaan totta. Kun huomaa onnistuneensa suuren jännityksen jälkeen esityksessä, se on itsessään tavoittelemisen arvoinen palkinto ja kannuste.
Soitonopettajani rohkaisi minua ennen esitystäni ja hänen sanoissaan oli paljon järkeä. Kaikki tekevät joskus virheitä. Olemme inhimillisiä ihmisiä, eikä kukaan toimi kuin kone, eikä ole tarkoituskaan. Virheistä ei tarvitse välittää; niitä tulee ja menee -ja esitys voi jatkua. "Nauti soittamisesta ja niistä taidoista jotka sinulla on!"
Itse en pystynyt keskittymään paljoa esitykseeni (yritin jännityksen alla osua edes oikeisiin koskettimiin!), mutta luulenpa, ettei mitään emämunauksia sattunut. Sain oikeastaan kiitosta esityksestäni ja sen tunteikkuudesta:)
Mitä enemmän saa hyviä esiintymiskokemuksia, sitä paremmin oppii sietämään jännitystä ja haluaa esiintyä.
Asenne ratkaisee.

Pirkanmaan nakertajat

Lauantaina teimme koko perheen voimin pienen reissun Tampereelle. Ohjelmaan kuului tietysti isovanhempien tapaaminen, citymarketin, intersportin sekä faunattaren kiertäminen. Oikeastaan asia, jonka vuoksi Tampereelle lähdimme ei ollut kaupoissa kiertely, vaan näyttely. Kyseessä ei ollut edes koiranäyttely -vaan jyrsijänäyttely!! Pirkanmaan nakertelijoiden Lempäälässä järjestämään näyttelyyn olimme siis menossa.

Näyttelytila oli iso huone, jossa oli myös myyntipisteitä. Pitkillä pöydillä oli riveittäin kuljetusbokseja, joissa kilpailevat eläimet odottelivat arvosteluvuoroaan.
Sisäänpääsyliput olivat järkevästi keksityt. Lippujen hinnat olivat todella halvat; 2 e aikuiset ja 1 e lapset. Koiranäyttelyissä kun saa pulittaa itsensä kipeäksi... Lisäksi ostettu lippu oikeutti yhteen ilmaiseen juomaan kioskista. Koiranäyttelyihinkin samanlainen systeemi?
Kilpailevat eläimet olivat marsuja, kaneja, hamstereita, hiiriä ja gerbiileitä. Ne oli jaettu lajeittain kahteen luokkaan: PET -ja ulkomuotoluokkiin. PET -luokka on sarja, jossa virheellisetkin eläimet voivat kilpailla (kuten värivirheelliset).

Palkintopöydällä oli hirmuinen kasa ruusukkeita. Kasasta löytyi ainakin koirien SERT -ja ROP-ruusukkeiden värisiä, mitä lie jyrsijöillä tarkoittaakaan..:)

Näyttelyssä oli myös ilmoituksia myytävistä eläimistä. Oli huvittavaa katsella vaikkapa marsujen tittelirivejä: Tämä on Suomen ja Ruotsin muotovalio...
 
Ei tuollaisissa näyttelyissä pitäisi kyllä käydä! Nimittäin aivan järjetön kani -ja marsukuume jäi... Näin paikalla yhden todella pitkäkarvaisen marsun. Sanoin äidille, että "tommosen lhasa apso -marsun mä haluan!" Sitten näin kopeissaan jotain tosi pieniä kaneja. Rakastuin niihin täysin! Olivatko ne sitten hermeliinejä vai kääpiöjäniksiä, en tiedä, mutta aivan mielettömän suloisia ne kuitenkin olivat...

Jäi aivan hillitön näyttelykuume, mutta voi ikävä kyllä olla, ettei meidän lortteja saa siihen touhuun koulutettua... Ensinnäkin kynsienleikkuu on meillä aika taiteenlaji. Onneksi nuo jumalattoman ahneet pupujussit saa lahjottua ruoalla! Kiitoksena kynsien leikkuusta eilen, Vintiö jätti käsivarsiini pitkät raapaleet...

 Vintiö tutustuu uuden kalkkikiven pahvirasiaan (sisällä herkkuja)...

"Ahneella on kakkainen loppu", sanon Vinskille, kun sen pää juuttuu rasiaan.
Sama juttu aina; kanit saavat pienen herkkurasian. Ne haistelevat sitä, tajuavat herkut ja alkavat hommiin. Siinä on sitten aina jonkun pää purkissa;D


Loppuun vielä kuvia pienistä sydänkäpysistä♥

Pikkudiivani ♥

Ennen villakoiran ottamista ajattelin, että kyllä minä siitä turkinhoidosta selviän. Ajattelin, että opin nopeasti itse tekemään välitrimmit ja että trimmatun villakoiran turkki näyttää vielä pitkään siltä, miltä kehässäkin. Ajattelin myös, että koska koirani on villakoira, se esiintyy automaatisesti hienosti kehässä ja sen kanssa pärjää junnuissakin hyvin.

En ole pettynyt, vaikka kuvitelmani villakoirasta olivat, no... ei niin todelliset. On totta, että trimmaamaan voi kuka tahansa oppia -eihän se mitään avaruustiedettä ole-, mutta se ei käy yks kaks. Voi viedä vuosia, että löytää itseään miellyttävän mallin ja oppii leikkaamaan sen oikeaoppisesti. Ja kyllä, näyttelyturkki pysyy upeana, kun leikkaa ja harjaa riittävän usein. Kyllä monet ovat saaneet myös menestystä junnukehistä ja omistavat upeasti esiintyviä puudeleita.

Ellen on ensimmäinen villakoirani (eikä varmasti viimeinen:). Sen kanssa opettelin ja opettelen edelleenkin villakoiran hoitoa. Kouluttaminen, joka kuuluu tietysti kaikkien koirien hoitoon, kuuluu myös villakoirille. Olen opettanut Ellenille näyttelyasiat (temppujen, agilityn ja tokon lisäksi), mutta myös kokeneemmat villisihmiset ovat kouluttaneet minua; kuinka pitää seisottaa, juoksuttaa jne. Handlaus, millä saatoin tollerikehissä erottua, ei enää erotakaan minua villakoirakehissä: koirat sekä handlerit ovat tiptop kunnossa ja handlerit ovatkin kokeneita ammattilaisia. Turkinhoidon vaativuus tuli vastaan minua koiran saatuani; täytyy pestä, täytyy tehdä konetyöt, täytyy opetella topknottien laittamista, trimmauksessa käynnit maksavat paljon, trimmaus ei luonnistukaan minulta vielä ja kaiken kukkuraksi takkukausikin on tapeltavana.

"Villakoirilla pärjää junnuissa aina" -väite ei pidä paikkaansa. Villakoira ei ensinnäkään ole helpoimpia rotuja esittää. Hyvin esiintyvien koirien eteen on tehty varmasti paljon töitä. (Muistan esimerkikisi hyvin Ellenin vauvana, kun se ei antanut minun esittää sitä kuonosta kiinni pitäen. Kun nyt vertaan nykyhetkeen, muutos todellakin tapahtui: harjoittelun tuloksena Ellen kai alistui kohtaloonsa ja hyväksyi kuonosta kiinni pitämisen.) Koirat eivät ole robotteja, eivätkä siis esiinny ilman handleria. On koiria, jotka syntyvät voittamaan ja esiintymään ja onhan sellaisia koiria ihanaa viedä kehissä. Useilla junnuilla on varmasti pienempi kynnys ottaa "varmoja" pikkunäyttelykoiria, kuin esimerkiksi metsästyskoiria. Menestyneimmät junnut löytyvätkin varmasti aika lailla pikkukoirien esittäjien lahkosta. Mutta myös isoilla koirilla voi pärjätä -sen pitäisi tuomareillakin olla selvää.

Ellen on välillä pieni peikko. Se tykkää metsässä peuhuamisesta, uimisesta ja muusta hauskasta. Niinpä sillä on välillä vähän jakaus mutkalla ja tukka sojolla. Se ei mitenkään tykkäisi emännän laittamista oudoista kampauksista, joten ensimmäisen päivän jälkeen se yleensä repii pompulat päästään. Oikea torttupää silloin...
Kun tulemme lenkiltä, sillä roikkuu risuja ja roskia turkissa. Kun leikimme pihalla, se jää ruusupuskaan kiinni. Kun olemme rantalenkillä, se menee uimaan ja riehumaan hiekkaan...
Ei villakoiran elämä voi olla pelkkää puunaamista; niilläkin on vain yksi elämä, miksei siis elää sitä?
Minusta olisi kyllä aika jees, jos se turkki olisi aina hienossa kunnossa, mutta kai sitä jokaisella nyt bad hairday joskus on..:) Kun Ellenin näyttelyt on joskus näytelty, alan varmaan itse trimmaamaan sitä. Nyt olisi kohtalokasta näyttelyiden kannalta alkaa itse saksimaan... Toisaalta olen miettinyt, että olisiko lyhyt malli Ellenille kivoin (näyttelyuran jälkeen)? Ei nyt mitään lammasstailia, mutta joko kevyt leijona tai terrierileikkaus.

Ellen on kuitenkin tosi rakas minulle. Se on pieni kaunottareni! (Äiti sanoisi tähän, että niinhän sitä omasta koirastaan aina sanoo, vaikka se olisi apinan näköinen..:) Raskaan koulupäivän jälkeen ei voi olla ilahtumatta nähdessään sen. Aina ei huvittaisi katsella koirien vouhottamista kotiin tullessa, mutta minkälaista olisikaan tulla koirattomaan kotiin? -Tylsää.
Konetyötkin sujuvat nykyäänilman tappelua, kuten muut toimenpiteet. Ellen haluaisi koko ajan olla kanssani ja osoittaa suurta rakkauttaan. Koira on niin vilpitön, niin todellinen. Kun se ilmaisee välittävänsä, se ei valehtele. Olen pohtinut, kuinka voisin osoittaa vastarakkauteni koirille. Vaikka silitteleminen on koirankin mielestä kivaa, parhaiten välittämisensä voi kai ilmaista huolehtimalla. Lenkit, yhteinen aika ja kiva tekeminen on sitä, mitä koira eniten toivoo omistajaltaan saavan. Se on todellista rakkautta.

Treenit kera videon

Eilen taas pitkästä aikaa agilityssä!
Treenasimme valssia putkilla. Minulle sinänsä helppo ohjauskuvio; jonkinverran Inkan kanssa aikoinaan tuli tehtyä:) Ruutikin toimi hyvin.
Yksi harjoitus oli pujottelu. Kun aloitimme pujottelun opetamisen, harjoittelimme ihan vain ohjaamalla koiran oikein keppien välistä. Sittemmin siirryimme ohjureihin. Pidän itse enemmän "ei niin modernista" itse ohjaamisesta, mutta näemmä ohjurit ovat tehokkaammat. Neljän kepin ympärille laitetaan siis ohjurit ja päähän namialusta (joka meillä on joka kerralla erilainen, nimittäin Ruutin rajussa käsittelyssä lätkät eivät yhtä treeniä kauempaa kestä:). Ruutilla on aina hirmuinen draivi päällä, joten pujottelussa täytyy todellakin hidastella sitä! Onneksi se ainakin joka toinen kerta ymmärsi mistä oikein on kyse:)
Toinen harjoitus oli hyppysuora. Peräkkäin oli aita, pituus ja putki. Pelkäsin vähän, miten se rengas nyt taas menee, mutta ihan hienosti se sujui. Samoin uusi este, pituus, meni ongelmitta. Saan itse olla ihan usainbolttina, kun Ruuti päästelee niin kovaa kyytiä!

Lyhyt videopätkä treeneistä. Järkkäri jäi taaskin kotiin, mutta onneksi on olemassa puhelimet:)

Lopuksi harjoiteltiin vielä puomia. Emme mene vielä isoa puomia, puomin päät on vain laitettu pöydän päihin. Harjoittelin Ruu kytkettynä, jotta se ei pääsisi livistämään kontakteilta. Apukouluttajamme piti hihnasta kiinni ja minä ohjasin. Eihän siitä aluksi meinannut kuin pelleshow syntyä: koira pomppi nousulle ja nousulta pois kuinka sattui. Sitten otettiin juustot käyttöön. Herkkua vain naaman eteen ja meno rauhoittui kummasti! Alastulon jälkeen maassa odotti namilätkä iloisena yllärinä. Teimme muutaman toiston. Minulle jäi positiivinen kuva Ruutin edistymisestä puomissa. Toki vauhtia on vielä paljon, mutta se jää jo alakontaktille paikoilleen! Edistystä...
Paikalla pysymistä on harjoiteltava. Se on asia, josta Ruuti välillä lipsuu. Olemme harjoitelleet kotona tätä paikallaoloa ennen radalle lähtöä, mutta tilanne on kuitenkin niin erilainen kentällä, kuin kotipihassa, että se ei paljoakaan ole edistänyt meitä.

Pääsen Ellenin kanssa agilityyn!! Ihanaa... Emme lähde JATille, ihan vain kotiseuran treeneihin. Iskä ja Nina ovat myös vähän lupailleet tulla:) Sunnuntaipäivät ovat siis kesästä lähtien pyhitetty vain agilitylle!

Laatuaikaa

"Vähän" myöhässä Lahden näyttelyn tuloksia...
Viikko sitten oli siis tämä kauan odotettu Lahden kansainvälinen koiranäyttely. Lähdin ihan junnuilemaan, rotukehiä ei ollut kumpanakaan päivänä. Iskä oli uskollisena kuskina♥
Lauantaina tuomarina oli Milla Lähteenmäki. Vanhempia junnuja oli huimat 51! Kilpailin Ruutin kanssa. Jostain syystä minua jännitti tosi paljon (on ollut liian pitkä junnutauko:). En löydä kauheasti kehumista esiintymisestäni... Ruuti sylkäisi makkarat keskelle kehää, ketju luiskahti "kuolaimiksi" sen suuhun, meinasin myöhästyä yksityisarvostelusta... kaikkea voi sattua. Koirassa ei ollut mitään vikaa, eli omaan töppäilyyn kaatui se kisa. Sijoitusta ei siis tullut. Arvostelussa kaikki oli erinomaista, mikä hieman kummastutti minua? Hyvä asia siis tietenkin... Kotimatkalla pysähdyimme Hesburgeriin syömään. Koiranäyttelyihmisten luottopaikka:)

Lauantain sm-osari

Sunnuntain PMV-karsinta

Odottelua...

Asettelua...

Kuvat: Samuli Tiirikainen (C)

Sunnuntaina kilpailin myöskin Ruutin kanssa. Tämän päivän kisa oli tärkeä PMV-karsinta. Kilpailijoita -59! No ainakin vähemmän, kun viime vuonna (viime vuonna yli 60):) Tuomarina oli Sanna Vakkilainen. Arvostelussa kommentoitiin kutakuinkin näin: "Juoksit liian lähellä edellä olevaa. Koiran jalkoja ei välttämättä tarvitse siirtää tuomarin jäljiltä, jos ne ovat hyvin." Kummeksuin jälkimmäistä kommenttia: ainakin minulle on aina opetettu, että vaikka tuomarin jäljiltä koiran jalat olisivat hyvin (tuomari on siirtänyt jalkoja), ne täytyy asetella itse uudestaan. No, vain yhden tuomarin mielipide, seuraavan voi olla jo toinen:)
Pääsimme Ruun kanssa kuitenkin 18 parhaan handlerin joukkoon! Suuri haaveeni on päästä vielä jonain vuonna edustusjoukkueeseen, ehkä se haave vielä jonain vuonna toteutuu:)
Vaikka sijoitusta ei tulisi, parasta näyttelyissäon ihana tunnelma.
Tällä kertaa reissu iskän kanssa kahdestaan. Näyttelyn jälkeen syömme rannalle eväitä sekä jäätelöä ja nauramme Ruutin hassutuksille. Katselemme autosta vaihtelevia, kauniita maisemia. Mitä ikinä teemmekin, se on kuitenkin yhdessäoloa.
Ihminen ei aina osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on, vaan haikailee sen perään, mitä hänellä ei ole. Kun ajattelin siinä rannalla istuessani, niin olin kyllä todella onnellinen. En ollut sijoittunut näyttelyssä. En ollut päässyt joukkueeseen. Mutta silti; olin saanut olla päivän rakastamani harrastuksen parissa ja nyt istuin kaksin iskän kanssa jäätelöllä.
Ei kaikilla ole vanhempia, jotka reissaisivat lastensa kanssa ympäri Suomea, vain siksi että lapset saisivat tehdä rakastamiaan asioita. Olen hirmu kiitollinen, että omani ovat käyttäneet niin paljon aikaansa näyttelyreissuilleni!! En tarkoita, että kaikkien pitäisi kierrellä satojen kilometrien matkoja, voihan yhdessä olla muillakin tavoilla. Tarkoitan vain, että olen onnellinen, enemmän kuin onnellinen saamastani kahdenkeskeisestä ajasta. Kiitos iskälle Lahden reissusta♥
Mikä on parasta mitä vanhempi voi antaa lapselleen? -Aikaa.