lauantai 27. huhtikuuta 2013

Käytös paranee...

Olin Ellenin kanssa taas mätsärissä viime torstaina. Saisi olla useammin näitä kyllä täällä lähiseudulla:) Mätsäreissä on niin rento tunnelma, kun mikään ei ole kauhean virallista, eikä haittaa jos oma esiintyminen (tai koiran esiintyminen) menee vähän penkin alle... Tässä vaiheessa kehäharjoittelu tekee ennenkaikkea Ellenille hyvää.
Ellenin kehäkäytös oli huomattavasti parempi, kuin viime mätsärissä. Esiintymisessä ei tietenkään ollut mitään vikaa, mutta nyt myös pöytäkäytös oli parantunut. Ylimääräinen vikurointi ja räpiköinti oli poistunut lähes kokonaan. Ei se tietenkään nauttinut tuomarin "lääppimisestä", mutta mitä enemmän harjoittelemme, sitä paremmin Ellen sietää vieraiden ihmisten kopelointia.

Sijoittaessaan jatkoonpäässeitä (muun muassa minä+Ellen:) tuomari juoksutti meitä monen monta kertaa ympäri. Oikein ylpeänä vilkuilin Elleniä, joka selvästi tiesi mitä on tekemässä; pää ylväästi korkealla ja häntä pystyssä se juoksi kuin maailmanvoittaja -pienten koirien punaisten toisiksi. Ei ollut siis BIS-kehään pääseminen kaukana...
Palkinnoksi saimme koiran herkkupussin ja pokaalin sekä ruusukkeen. Olen viime aikoina ajatellut, että voisin mieluummin ottaa pokaalien sijasta vaikka niitä herkkuja...  Pokaaleja kun alkaa löytyä jo ihan ärsytykseen saakka..:)
Toivottavasti tässä tulisi vielä jotain mätsäreitä ennen Oriveden virallista näyttelyä. No, jos ei tule niin lahjattomat treenaa, niinhän se sanontakin menee!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti