keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vaasan valloittajat

Lauantaina Team Rasuanrinne teki keikan Vaasaan.
Ovat nuo ympäri Suomen ristelevät näyttelyreissut sitten opettavaisia. Reilun kolmen tunnin matkan aikana ajoimme muun muassa Laihian läpi ja minä ja iskä kerroimme mahtavia laihialais -vitsejä (;D). No pointtina ei kuitenkaan ollut ne laadukkaat tai vähemmän laadukkaat vitsit, vaan koiranäyttelymatkojen opettavuus maantiedon kannalta - jos joku olisi viikko sitten kysynyt, missä Laihia sijaitsee, en olisi tietämättömyyttäni saanut sanaa suustani. Mutta nyt -sivistyneenä, valistuneena, oppineena- osaisin vastata, että Laihia on siellä Jämsän ja Vaasan välissä ja Vaasa taas sijaitsee länsirannikolla:D


Ja sitten itse varsinaiseen asiaan;) Eli junnuissa osaria tuomaroi Sanna Vakkilainen. Nuorempia oli 21, vanhempia 22. Tiimimme kaksi nuorempaa kisasivat molemmat aivan vierailla koirilla ja hienosti pääsivät 11 parhaan joukkoon. Sijoittumismahdollisuudet vei periaatteessa aika heidän kisan lopulla tehty kolmio. Muistakaa kaikki ihan oikeasti tehdä terävät kulmat kolmioon! Lisäksi kolmion tulisi olla symmetrinen -ei epämääräisesti tanssittu ympyränkiehkura!!

Mulla oli kisakaverina ihana ja vilkas kk. kettis Zanniskan Orlovskij Pioneer "Pioner". Tämä oli eka kerta, kun yhdessä varsinaisesti pääsimme harjoittelemaan ja kisailemaan, mutta yhteistyömme tulee varmasti vielä jatkumaan:) Suorituksemme meni tosi hyvin. Vaikka Pioner esiintyy näyttävästi ja hyvin, sen kanssa oli kuitenkin ihan tekemistä... Pääsimme jatkoon ja aikansa karsittua tuomari vaihdatti koiria. Sain afgaanin ja onnistuin, kuin onnistuinkin handlaamaan itseni jatkoon! Lopulta minä ja Pioner yletyimme hopealle!:) Harmin paikka, kun oli voitto niin lähellä...
Tuomari painotti arvostelussaan paljon koirakon yhteishenkeen ja koiran hyvään kohteluun. "Kilpailu on erittäin kovatasoista ja enään "ihankiva" ei riitä", oli tuomarin yksi kommentti. Tässä kilpailussa hyvistä poimittiin erinomaiset ja erinomaisista loistavat. Niinhän se nykyään muissakin junnukisoissa menee. Suomessa on niin paljon hyviä ja lahjakkaita handlereita, että jokainen pikkuasiakin vaikuttaa sijoitukseen. Tosi hyvä fiilis jäi kisasta ja teinhän kuitenkin oman henkilökohtaisen ennätyksen vanhempien sarjassa osarissa sijoittumisessa (ei enään paljon vaikeammin olisi tuota asiaa voinut ilmaista;D)! Ensi viikonloppuna suuntana Tampere KV. Siihen saakka -HYVÄÄ VAPPUA!:)

Ilmejootiedäntiedän... Mut mä olin onnellinen hei!;D

2 kommenttia:

  1. Onnea taas sijoituksesta!
    Ei teillä ole Lapin rundia kalenterissa? Mulla saattaa olla mäyräkoira handleria vailla jussinäyttelyssä, riippuen vähän muutamasta muuttujasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittii!:D
      Tässä kovasti mietitään noita pohjoisen näytelmiä, mutta harkinnassa siis on. Eli JOS ollaan tulossa ja JOS tarvit apuja, niin mielelläni autan;)

      Poista