keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Nimensä veroinen kaveri

Tänä kesänä olen ennen kaikkea treenannut agilityä mahtavan paljon. Ruuti on edistynyt todella paljon ja toivon, että pääsemme johonkin jatkoryhmään alkeiskurssin jälkeen.
Yleensä meidän treenit menee todella hyvin, eli Ruuti keskittyy, ymmärtää ja vielä tekeekin. Poikkeus on tietysti vahvistus sääntöön, sillä viime treenit menivät vähän "penkin alle". Ei mitään supermokia, mutta koira oli liian innoissaan ja välillä heitti vähän läskiksi. Pölli kaverin hihnan, ei suostunut menemään mustaan putkeen... Kepit menivät mielettömän hyvin ja pöytään tutustumisessa ei ollut probleemaa, mutta ehkä kuuma ilma vei hieman keskittymistä.

Ellenistä ja Inkasta ei ole ollenkaan kuvia, mutta onneksi Ruutista löytyy pari videota.
Järkkäri ei aina pääse treeneihin mukaan, mutta onneksi on keksitty puhelimet. Laatu ei tietenkään ole sama, mutta tärkeintä on saada edes jonkinlaista materiaalia.



Putki-hyppy -pätkää, jota meillä on lähes jokaisella kerralle eri muunnelmina ja ohjauskuvioden kera. Huomioikaa koiran vauhti, kun omistaja edes yrittää pysyä perässä..:)



Nykyään puomi onnistuu jo paremmin (peppu pysyy kontaktilla) kuin alussa, mutta välillä tullaan ryminällä alas...

Tämmöistä nyt tällä kertaa. Yritän kehitellä joskus parempaa "reenireportaasia":) Ja minä kun ajattelin, että on koko kesä aikaa panostaa blogiin, mutta menoja vaan kehittyy...

4 kommenttia:

  1. Tää sun blogis on niin hyvä! Oot oma ittes etkä mikään teennäinen esittäjä :) Oon käynyt aikasemminkin jo kattelemassa sun postauksia, ja katotaan millon pääsen koneelle nii liityn ehdottomasti lukijaks!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon! Aivan ihana kommentti♥
      -Emppu

      Poista
  2. Onhan Ellenistä kuvia! :) Facebookista saa otettua kuvan itselleen siten, että viet kuvan avattuasi hiiren sen oikeaan yläkulmaan. Siellä pitäisi näkyä pieni nuoli, ja tulla teksti "enter fullscreen/siirry kokoruututilaan". Sieltä sitten vaan hiiren oikealla näppäimellä "Tallenna kuva koneellesi" :) Ruuti on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, niinpä onkin..:) Ellenistä tulossa siis treenikuvia:)
      -Emppu

      Poista