sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Toukokuu -vuoden 31 kiireisintä päivää

Heipparallaa lomalaiset ja ei-vielä-lomalaiset!:) Omalta osaltani toukokuu on vierähtänyt ohi vauhdilla ja ihan hurjan paljon on tapahtunut -ehkä teillä myös? No, yritänpä sitten kertoa asiat alusta loppuun:)
Toukokuu käynnistyi kahdella vapaapäivällä. Viikonloppu kului Tampere kv:n merkeissä. Kisasin junnu handlerissa kk. kettis Pionerilla molempina päivinä (lauantaina sm-osakilpailu, sunnuntaina PMV-karsinta). Pääsin jatkoon kumpanakin päivänä, mutta sijoituksia ei kuitenkaan sadellut.
Sunnuntaina ehdin nopeasti trimmaamaan myös Aatos-bolognesea ja toimitus sujui jo paljon paremmin kuin viime kerralla;)




Seuraava viikko sujui visusti koulukirjojen parissa. Kokeita, kokeita, kokeita... Keskiviikko toi hieman katkoa aherrukseen, kun pääsin valtakunnallisen taloustietokilpailun palkintojenjakoon. Tuloksena oman koulun ykkössija!!:) Perjantaina koulussa oli yhdeksäsluokkalaisten juhlalounas. Ruoka oli todella hyvää ja tilaisuus toi kyynelet silmiin sekä liikutuksesta, että ilosta;) Siinä illalla laitoin myös vähän Ellenin turkkia. Äitienpäivänä sain kuvataidekoulussa tekemäni työt kotiin:)


Toukokuun kolmannella viikolla soitin musiikkiopiston päätösmatineassa Hellerin Etydin. Jännitin esiintymistä taas aivan hirveästi, mutta meni silti ihan hyvin:) Ja sain lisäksi päättöstipendin kera ruusun!!




Toisiksi viimeisellä viikolla olin TETissä. Pääsin jälleen eläinlääkäriin ja voi, kuinka ihana viikko mulla oli! Sain ja näin huimasti työtehtäviä ja opin jälleen uutta. Rokotuskorttien täyttäminen ja "rokotteiden käsitteleminen" olivat tosi yleinen homma, mutta pääsin seuraamaan myös leikkauksia, hammaskivenpoistoa ja vaikka mitä operaatioita;D Vaitiolovelvollisena en edelleenkään voi kertoa päivistäni yksityiskohtaisesti, mutta voitte vain kuvitella, miten mahti viikko mulla oli♥

Lauantaina Jämsässä oli yhdistysmessut, joilla esiinnyin agilitynäytöksessä Inkan ja Ellenin kanssa. Inka, vanha konkari, teki kaikki esteet ongelmitta, irtosi hyvin ja kepit menee edelleen lähes pelkästä käskytyksestä. Ellen ujosteli keinua ja mustaa mutkaputkea, eli ne on unohtunut viime kesältä. Pussia en edes yrittänyt, sillä eräissä toukokuun aksatreeneissä Ellen ei sitä muistanut...

Viimeisen viikon maanantaina muistin kouluni henkilökuntaa itse tekemälläni täytekakulla ja jälkikäteen sain paljon kiitosta:)


Tiistaina lähdimme luokkaretkelle Helsinkiin. Kävin SeaLifessa ja lintsillä muutamien kavereitteni kanssa. Ja oli hauskaa!:D

 - Ville, haluutsä tulla mun kaa veteen?
 - Ööö no... Joo!

***
 - Ja tässä olisi teidän häränpil...pihvi!
 - Kiitos...


Toukokuun aikana teimme tyttöjen reissun Jyväskylään. Kuva kertoo enemmän kuin..;D

Torstaina vein Inkan ja Ellenin aksailemaan JSPKH:n möllikisoihin. Inkan virheet tuli kontakteilta -olisi vain pitänyt ohjata alastulot paremmin... Ellenillä ei ajasta päätellen ollut mitään kiirettä radalla;) Musta mutkaputki vähän kummitteli meille, mutta voi sitä riemua, kun lopulta senkin suoritimme! Spurttiradalle (aika ratkaisee) ilmoitin vain Inkan, mutta meidän vauhdit eivät kovin korkealle riittäneet:D Vietimme kivan, vaikkakin sateisen, päivän. Palkinnot oli hyvät ja kotona meitä vesisateen jäädyttämiä odotti ihana kuuma sauna..:)



Eilen päätin peruskoulun kevätjuhlaan. Esiinnyin soittamalla Etydin ja säestämällä Suvivirren. Tukioppilaana sain ruusun. Lukuaineiden keskiarvoksi tuli 9,6 ja sain jopa viisi stipendiä! Venäjän opiskelusta, palkinto Venäjän tähti -videokilpailun jaetusta ykkössijasta, luokan priimus, aktiivisuudesta tukioppilastoiminnassa sekä Jämsekin stipendi (taisi olla ainakin yritteliäisyydestä yms.). Iltapäivällä pääsin vähän ravintolaan herkuttelemaan ja kartutin mekkokokoelmaani taas yhdellä kaunokaisella;)

Aurinkoista kesää kaikille!:)

2 kommenttia:

  1. Wow... Juu hauska toukokuu on ollu! ;D Hyvää kesää sulleki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin "pikkusen" myöhässä vastaus, mutta niin oli!! Ja samoin:) Nähdään joku päivä?;)

      Poista