sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kesäkertomus

Koulua on kulunut jo melkein kolme viikkoa, joten eiköhän nyt olisi sopiva väli kesäisten seikkailuiden, sattumusten ja reissujen muisteluun:)


Agility kuului kesääni erittäin paljon. Viikottain treenasin sekä Jämsässä, että Jyväskylässä. Uskaltauduin jopa kaksiin möllikisoihin!!
Näyttelyitä ei tänä vuonna ole montaakaan ollut, mutta onneksi pari kesänäyttelyä osui ohjelmaani. Kesän alussa olleesta Oriveden näyttelystä ei kunniaa sadellut, mutta Rovaniemeltä palasimme kotiin pokaalien kera:) Rovaniemen näyttelyn yhteydessä vietin iskän ja Sampan kanssa loistavan viikon lapissa!

Kesän suurin reissu oli tietysti Sveitsin reissuni ja siihen liittyen mulla oli tietysti konfis ja rippijuhlat♥

Eräänä päivänä olimme Jyväskylässä tyttöporukalla. Ajankuluksi äiti keksi sellaisen paikan, kun  Ysitien lemmikki. Tuolla kuluikin useita tunteja eläimiä katsellessa, ruokkiessa ja sylitellessä:) Seikkailumoodiin pääsi lautalla soutamisella ja nälän sai kuriin ulkona nuotion äärellä. Meillä oli ihana kesäpäivä yhdessä:)

Naapurimme teki perheemme kanssa kesäretket siipirataslaiva Elias Lönnrotille. Vilvoittelimme jätskeillä kuumassa kesähelteessä, katselimme Suomen kauniita maisemia elävän muusiikin soidessa laivan kannella. Määränpäässä herkuttelimme pizzoilla ja uiskentelimme lämpimässä vedessä. Oi -mikä kesä!



Kesällä olin aivan liian vähän frendejen kanssa, mutta onneksi edes muutama kerta nähtiin:) Kävimme Ellan kanssa kerran elokuvissa. Elokuva oli Kauhea Kankkunen 3 (The Hangover), josta saimme kyllä todellakin vuoden naurut!



Tänä kesänä Vinski ja Karamelli pääsivät pihalle lenkkeilemään. Nurmikko maistui molemmille:) Vaikka suunnittelin poikasten teettämistä molemmille täksi kesäksi, ei meille kanivauvoja tullutkaan. Ainoa syy oli oikeastaan kanien sopeutuminen yhteen; hyvien usein erotetut tytöt eivät hyväksy toisiaan enää poikasten saannin jälkeen;( Ja ei kai kukaan rakkaita siskoja halua toisistaan erottaa!!



Olin Tampereella useampaankin kertaan. Mulla oli tietysti omat koirat mukana ja IDEApark tuli tosiaan koluttua pariin kertaan:)


Shoppailin muun muassa Ellenille froteepompuloita, jotka ovat kumilenkkejä hellävaraisempia tukalle. Vähän huvitti H&M:n kassalla; ostan tässä koiralleni hiuslenkkejä...




Ei se lomakaan ikuisuuksia kestä; nykyään aika kuluu koulutehtävien ja muun arkitouhun parissa..:)

5 kommenttia: