keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Näyttelyviikonloppu

Viikonloppu kului taas mukavissa merkeissä. Lauantaina lähdin kaverini koiran kasvattajan sekä kahden kaverini kanssa Äänekosken ryhmänäyttelyyn junnuihin. Nina kilpaili omalla kultaisellanoutajallaan ja Ella omalla cavalierillaan. Minä kilpailin Ruutilla. Tuomarina oli Marko Salmela. Kokemuksesta tiesin heille sanoa, että tämä tuomari voi kysyä kehässä lähes mitä vain -ja sen he kyllä huomasivat! Ninalta tuomari kysyi koiran hampaiden määrää ja Ellalta cavaliereiden sallittuja värimuunnoksia. Vaikka hän oli ensimmäistä kertaa junnuissa, cavalierexperttinä hän tiesi vastauksen leikiten. Minulta tuomari sen sijaan kysyi vain koirani ikää! Minä ja Nina pääsimme viiden sakkiin ja vaikka Ella ei sinne päässyt, selviytyi hän hienosti ensimmäisestä kilpailustaan. Minä sijoituin viidenneksi, tässä tuomarin kommentti: " Esitit koiran hienosti, mutta se seisoi hieman takajalat lytyssä. Muuten olisin sijoittanut teidät neljänsiksi!" Asettelin Ruutin lopussa siis liian lyttyyn... Nina sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Hieno päivä! Kotimatkalla kaikki taisivat olla jo hieman väsyneitä, selvä merkki siitä, että on käynyt näyttelyssä! Pysähdyimme syömään "koiranäyttelyruokaa" ABC:lle. Uudet tuttavat Ruuti ja Leevi katselivat meitä mietteliäinä takakontista: " Hei me sentään saatiin ne pokaalit ja ruusukkeet..."

Sunnuntaina Porvoon koiranäyttelyssä oli vanhempia junnuja kilpailemassa 33 kappaletta ja meiltä matkaa näyttelypaikalle kolmisen tuntia, joten mietimme aluksi, kannattaisiko jättää sittenkin väliin... Iskä suostui kuitenkin viedä ja niin Ruuti kyydissämme lähdimme ajelemaan. Tuomarina oli Laura Lehdistö. Pääsimme 10 joukkoon, mutta sijoitusta ei saatu.
Seuraavaan näyttelyyn onkin sitten paljon aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti