maanantai 30. huhtikuuta 2012

Handlausta Lahdessa


                                                          Ruuti näyttelyn jälkeen



Viikonloppuna kävin Ruutin kanssa Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Lauantaina junnuissa oli tuomarina Satu Virtanen. Meitä vanhempia junnuja oli 35, ja pääsin Ruutin kanssa 17:sta parhaan joukkoon.

Sunnuntaina tuomarina oli Nina Janger. Vanhemmissa olikin 42 kilpailijaa --ja kehä kesti vaatimattomasti kolme tuntia. Kyllä siinä kaksivuotiaan koiran hermoja koeteltiin, kun kolme tuntia mentiin edestakaisin kehään-häkkiin -vaihdetta. Kun (lopultakin) tuomari oli tehnyt yksityisarvostelut kaikille, alkoivat armottomat pudotukset. Ensin kaikki seisoivat, tuomari otti osan jatkoon, sitten juostiin, ja taas seisottiin. Näin jatkui, kunnes enää viisi parasta oli jäljellä. Mukaan luettuna minä ja Ruuti! Tuomari palkitsi viidennen. Me muut seisotimme koiriamme jännittyneinä, kuka palkittaisiin neljänneksi. Tuomari ojensi neljännen ruusukkeen. Minulle ja Ruutille!! Sijoituimme neljänsiksi!
Jäimme vielä katselemaan ryhmäkehiä. Kotiin päästyämme Ruuti oli aivan poikki. Mutta se jos joku, oli unensa ansainnut! Kiitos Ruuti <3
Muu perhe oli sunnuntaina koirakoulu Onnin järjestämässä match show:ssa. Matilda voitti Inkan kanssa Lapsi&koira -kilpailun, Samuel oli toinen Junior handlerissa ja Ellen sai punaisen nauhan äitin esittämänä. Ihan mukava päivä:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti