torstai 3. huhtikuuta 2014

Macaron-taiteilija

Olen ihastunut macaronseihin. Jääkaapissamme on jo kolme väriainepulloa ja suunnittelen uusia makuyhdistelmiä kaupanhyllyillä aina inspiraation iskiessä.

Kuoritaikinana käytän edelleen tätä:
- 3 munanvalkuaista
- 0.5 dl sokeria
- 3 dl tomusokeria
- 100 g mantelijauhetta

Sellainen huomio tuohon raaka-ainelistaan, että mantelijauhe tulee valita tarkasti. Tein itse sen virheen, että halvasta hinnasta sokaistuneena ostin Pirkan Mantelijauhetta. Tässä jauheessa on myös mukana mantelin kuoria, joka vaikuttaa valmiin tuotteen ulkonäköön. En tiedä, olenko oikeassa, mutta olen tehnyt myös johtopäätöksen, että Pirkan jauhe on vaikuttanut myös valmiin tuotteen koostumukseen, sillä molemmilla kerroilla, kun olen kyseistä jauhetta käyttänyt, ovat macaronsit jollainlailla epäonnistuneet.



Siis älkää käyttäkö Pirkan mantelijauhetta macaronseihin, vaan Meiran mantelijauhetta! Kuten ylläolevista kuvista käy hyvin selväksi, jauhot ovat täysin erivärisiä.

Taikinan valmistaminen:
- Sekoita mantelijauhe tomusokerin kanssa.
- Vaahdota valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Huom! Vaahdon tulee olla kuin marenkivaahtoa, eli käytännössä niin kovaa, että kulhon voisi kääntää ylösalaisin, eikä taikinaa tipu pois. Sekoita mantelijauhe-tomusokeriseos vaahtoon varovasti ja värjää elintarvikevärillä.
- Pursota taikinasta pieniä, pyöreitä pikkuleipiä leivonpaperille (toki on olemassa myös macaronpeltejä, mutta ihan hyvin onnistuu ilmankin;). Anna levätä 20-30 minuuttia.
- Paista 150-asteisen uunin alaosassa noin 15 minuuttia. Valmiit kuoret ovat pinnalta kovia, mutta hieman tahmeita sisältä. Onnistunut macaronkuori on kohonnut ja pitsireunainen
- Jäähdytä hyvin ennen täyttämistä.


Ohje:
- Värjää taikina sinisellä elintarvikevärillä.
- Täyte: Laita 2 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Sulata valkosuklaata oman maun mukaan vesihauteessa. Sulata jäisiä mustikoita noin 2-3 dl kattilassa (pari ruokalusikkaa vettä mukaan). Anna keittyä nesteeksi, mutta niin, ettei neste ala kiehumaan liikaa. Ota pois liedeltä ja sekoita sula suklaa joukkoon. Sekoita lionneet liivatteet joukkoon ja laita jääkaappiin jähmettymään.
- Laita sopivasti täytettä keskenään samankokoisten kuorien väliin.
- Huom! Tee taikina puolikkaana.


Ohje:
- Värjää taikina keltaiseksi.
- Täytteeseen laitoin maustamatonta tuorejuustoa, sitruunaista valkosuklaata, tomusokeria sekä vaniljasokeria. Jokainen päättäköön raaka-aineiden suhteet:D (Leipuri jättää mainitsematta, että on unohtanut ainemäärät..;)


Ohje:
- Värjää taikina punaiseksi.
- Täyte: Valmista samalla mallilla kuin mustikkavalkosuklaamacaronsit! Käytä mustikoiden sijaan 4 dl vadelmia ja unohda suklaa. Muista makeuttaa sokerilla, vadelmat ovat kirpeitä! Hyydytä liivatteella.



Ohje:
- Värjää taikina keltaiseksi.
- Suklaatäyte: Sekoita 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 dl kaakaojauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 120 g voita, 10 dl tomusokeria ja 2 rkl kahvia tasaiseksi tahnaksi.

Tuossa neljä omaa reseptiäni. Onnea yritykseen, ei kannata lannistua!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti