Vaasan valloittajat

Lauantaina Team Rasuanrinne teki keikan Vaasaan.
Ovat nuo ympäri Suomen ristelevät näyttelyreissut sitten opettavaisia. Reilun kolmen tunnin matkan aikana ajoimme muun muassa Laihian läpi ja minä ja iskä kerroimme mahtavia laihialais -vitsejä (;D). No pointtina ei kuitenkaan ollut ne laadukkaat tai vähemmän laadukkaat vitsit, vaan koiranäyttelymatkojen opettavuus maantiedon kannalta - jos joku olisi viikko sitten kysynyt, missä Laihia sijaitsee, en olisi tietämättömyyttäni saanut sanaa suustani. Mutta nyt -sivistyneenä, valistuneena, oppineena- osaisin vastata, että Laihia on siellä Jämsän ja Vaasan välissä ja Vaasa taas sijaitsee länsirannikolla:D

Ja sitten itse varsinaiseen asiaan;) Eli junnuissa osaria tuomaroi Sanna Vakkilainen. Nuorempia oli 21, vanhempia 22. Tiimimme kaksi nuorempaa kisasivat molemmat aivan vierailla koirilla ja hienosti pääsivät 11 parhaan joukkoon. Sijoittumismahdollisuudet vei periaatteessa aika heidän kisan lopulla tehty kolmio. Muistakaa kaikki ihan oikeasti tehdä terävät kulmat kolmioon! Lisäksi kolmion tulisi olla symmetrinen -ei epämääräisesti tanssittu ympyränkiehkura!!

Mulla oli kisakaverina ihana ja vilkas kk. kettis Zanniskan Orlovskij Pioneer "Pioner". Tämä oli eka kerta, kun yhdessä varsinaisesti pääsimme harjoittelemaan ja kisailemaan, mutta yhteistyömme tulee varmasti vielä jatkumaan:) Suorituksemme meni tosi hyvin. Vaikka Pioner esiintyy näyttävästi ja hyvin, sen kanssa oli kuitenkin ihan tekemistä... Pääsimme jatkoon ja aikansa karsittua tuomari vaihdatti koiria. Sain afgaanin ja onnistuin, kuin onnistuinkin handlaamaan itseni jatkoon! Lopulta minä ja Pioner yletyimme hopealle!:) Harmin paikka, kun oli voitto niin lähellä...
Tuomari painotti arvostelussaan paljon koirakon yhteishenkeen ja koiran hyvään kohteluun. "Kilpailu on erittäin kovatasoista ja enään "ihankiva" ei riitä", oli tuomarin yksi kommentti. Tässä kilpailussa hyvistä poimittiin erinomaiset ja erinomaisista loistavat. Niinhän se nykyään muissakin junnukisoissa menee. Suomessa on niin paljon hyviä ja lahjakkaita handlereita, että jokainen pikkuasiakin vaikuttaa sijoitukseen. Tosi hyvä fiilis jäi kisasta ja teinhän kuitenkin oman henkilökohtaisen ennätyksen vanhempien sarjassa osarissa sijoittumisessa (ei enään paljon vaikeammin olisi tuota asiaa voinut ilmaista;D)! Ensi viikonloppuna suuntana Tampere KV. Siihen saakka -HYVÄÄ VAPPUA!:)

Ilmejootiedäntiedän... Mut mä olin onnellinen hei!;D

Se vaa lähti, eikä edes ikävöi meitä;)

Eilen Ruutimuorin Kuka Muu Muka, kutsumanimeltään Nuka, sai uuden aivan ihanan kodin Kuopiosta. Koko eilisin päivän ajatukset olivat vähän sekaisin, olihan se suurien muutosten päivä kuitenkin. Kyyneliltä ei voitu välttyä. Pennun luovuttaminen oli tietysti hirmu vaikeaa, koska pieneen suloiseen poikaan oli ehtinyt kiintyä lujasti viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana. Samalla tavallaan sain myös huokaista helpotuksesta, sillä oli varmaa, että pentu saisi ihanan tulevaisuuden ja kodin. Äiti muistutti minua, kuinka onnellinen olin ollut pitäessäni Elleniä, omaa koiranpentuani, sylissäni saadessani sen. Ja kasvattaja oli itkenyt samasta syystä, kun minä nyt luovuttaessani Nukaa. Minun täytyi olla myös onnellinen uuden omistajan puolesta.
Myös Ellen oli selvästi hämillään ja stressaantunut tilanteesta -koko päivän se oli ollut epävarma ja illalla se etsi "kadonnutta" pentuaan. Nyt meillä ei enää kuitenkaan itketä -Nuka on sopeutunut mahtavasti uuteen kotiinsa, eikä yhtään ikävöi meitä!!:) Ellen leikkii jäljelle jääneiden kahden pennun kanssa edelleen, se sitten ei väsymyksen merkkejä näytä;) Äitiys on vaikuttanut Elleniin mukavasti. Hienoa on se, että luonne ei ole muuttunut (ainakaan huonoon suuntaan) ja Ellen on saanut  laihaan kroppaansa lisää massaa. Sitkeä äiti alistuu välillä vieläkin pentujen tahtoon ja imettää niitä...
Tämän kaiken hulinan ohella saimme kuulla erään kasvattajan kennelistä erittäin ikäviä uutisia, liittyen kennelin pentuihin. Meillä kaikki meni paremmin kuin hyvin -astutuksessa, synnytyksessä, pentujen kasvamisessa, luovutuksessa... Aina se ei vaan mene niin. Vastoinkäymisistä kuuleminen on ikävää, mutta palauttaa takaisin maanpinnalle ja elävään elämään, jossa asiat menevät epätäydellisesti ja täydellisen epätäydellisesti.

Eilen sain leipomisvimman ja tein pari suolaista piirakkaa, juustokakun sekä lättyjä. Ryhmärämä oli viimeistä kertaa koolla. Illalla vähän sitten irroiteltiin;D

Ennen Nukan lähtöä, taisin kuvata kännykän muistin täyteen kuvia ja videoita... Harvinaisen monta videota meni kuitenkin piloille -äiti, eikä niitä asioita voisi sanoa videoinnin jälkeenkin?;D Parhaat palat eivät ikinä osu videoon, mutta eiköhän näistä jotain todisteaineistoa jää!:)

Inka♥

♥♥

Kuka muu muka?!

Moikka!:) Huomenna pesä alkaa tyhjetä, nyyh... Ikää vekaroilla nyt jo vajaa yhdeksän viikkoa. Eilen kävimme eläinlääkärillä pentutarkastuksessa ja sirutuksessa. Pennut olivat hirmu reippaita, eikä mitään ihmeellistä ilmennyt. Eläinlääkäri totesi pennuilta löytyvän aika paljon luonnetta ja kovapäisyyttä -ai miten niin äitiinsä tulleita?!;)

Olemme käyneet välillä ulkoilemassa ja pennut todellakin nauttivat nurmikolla kiitämisestä! Sammalet ja kävyt on maisteltu moneen otteeseen ja eräskin poika teki terassin alle löytäretken;)

Pennut ovat ainakin saaneet paaaljon sosiaalistumista, kokemuksia ja toimintaa. Ne ovat nähneet ihmisiä, sekä aikuisia, että lapsia, koiria (vain omiamme, tautivaaran pelossa), jopa kaneja (kaltereiden läpi;) ja niin edelleen. Lapsiperheessä tietysti kolisee, on menoa ja melskettä sekä meidän tapauksessa musisointia, eli ääniä ei pentujemme pitäisi säikkyä. Kolmikko riehuu paljon keskenään, mutta ihana Ellen jaksaa päivästä päivään leikittää lapsukaisiaan.

Ei meillä sentään pelkkiä käpyjä syötetä -nappulat, liha ym. ruoat kelpaavat vallan hyvin kasvaville pentusille;) Painot kohoavat koko ajan -ja hyvin ovat kohonneetkin! Isoveli painaa reilu 1600 grammaa (se olis hinta semmoset euro per gramma;), tyttö rikkoi kilon vähän aikaa sitten ja "pikku"poika vajaa puolitoista kiloa.

Täältä löytyy Ruutimuorin kennel KoiraNetistä. Pentujen nimiksi tulivat siis Timantit on ikuisia (A-poika), Syypää sun hymyyn (B-tyttö) ja Kuka muu muka (C-poika). Vaikka meidän kotona ei Cheekin musiikkia kuunnellakaan, olivat hänen kappaleidensa nimet aika osuvia pennuillemme;)

 

Loppukevennykseksi musiikkia aiheeseen liittyen!;)

Macaron-taiteilija

Olen ihastunut macaronseihin. Jääkaapissamme on jo kolme väriainepulloa ja suunnittelen uusia makuyhdistelmiä kaupanhyllyillä aina inspiraation iskiessä.

Kuoritaikinana käytän edelleen tätä:
- 3 munanvalkuaista
- 0.5 dl sokeria
- 3 dl tomusokeria
- 100 g mantelijauhetta

Sellainen huomio tuohon raaka-ainelistaan, että mantelijauhe tulee valita tarkasti. Tein itse sen virheen, että halvasta hinnasta sokaistuneena ostin Pirkan Mantelijauhetta. Tässä jauheessa on myös mukana mantelin kuoria, joka vaikuttaa valmiin tuotteen ulkonäköön. En tiedä, olenko oikeassa, mutta olen tehnyt myös johtopäätöksen, että Pirkan jauhe on vaikuttanut myös valmiin tuotteen koostumukseen, sillä molemmilla kerroilla, kun olen kyseistä jauhetta käyttänyt, ovat macaronsit jollainlailla epäonnistuneet.

Siis älkää käyttäkö Pirkan mantelijauhetta macaronseihin, vaan Meiran mantelijauhetta! Kuten ylläolevista kuvista käy hyvin selväksi, jauhot ovat täysin erivärisiä.

Taikinan valmistaminen:
- Sekoita mantelijauhe tomusokerin kanssa.
- Vaahdota valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Huom! Vaahdon tulee olla kuin marenkivaahtoa, eli käytännössä niin kovaa, että kulhon voisi kääntää ylösalaisin, eikä taikinaa tipu pois. Sekoita mantelijauhe-tomusokeriseos vaahtoon varovasti ja värjää elintarvikevärillä.
- Pursota taikinasta pieniä, pyöreitä pikkuleipiä leivonpaperille (toki on olemassa myös macaronpeltejä, mutta ihan hyvin onnistuu ilmankin;). Anna levätä 20-30 minuuttia.
- Paista 150-asteisen uunin alaosassa noin 15 minuuttia. Valmiit kuoret ovat pinnalta kovia, mutta hieman tahmeita sisältä. Onnistunut macaronkuori on kohonnut ja pitsireunainen
- Jäähdytä hyvin ennen täyttämistä.

Ohje:
- Värjää taikina sinisellä elintarvikevärillä.
- Täyte: Laita 2 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Sulata valkosuklaata oman maun mukaan vesihauteessa. Sulata jäisiä mustikoita noin 2-3 dl kattilassa (pari ruokalusikkaa vettä mukaan). Anna keittyä nesteeksi, mutta niin, ettei neste ala kiehumaan liikaa. Ota pois liedeltä ja sekoita sula suklaa joukkoon. Sekoita lionneet liivatteet joukkoon ja laita jääkaappiin jähmettymään.
- Laita sopivasti täytettä keskenään samankokoisten kuorien väliin.
- Huom! Tee taikina puolikkaana.

Ohje:
- Värjää taikina keltaiseksi.
- Täytteeseen laitoin maustamatonta tuorejuustoa, sitruunaista valkosuklaata, tomusokeria sekä vaniljasokeria. Jokainen päättäköön raaka-aineiden suhteet:D (Leipuri jättää mainitsematta, että on unohtanut ainemäärät..;)

Ohje:
- Värjää taikina punaiseksi.
- Täyte: Valmista samalla mallilla kuin mustikkavalkosuklaamacaronsit! Käytä mustikoiden sijaan 4 dl vadelmia ja unohda suklaa. Muista makeuttaa sokerilla, vadelmat ovat kirpeitä! Hyydytä liivatteella.

Ohje:
- Värjää taikina keltaiseksi.
- Suklaatäyte: Sekoita 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 dl kaakaojauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 120 g voita, 10 dl tomusokeria ja 2 rkl kahvia tasaiseksi tahnaksi.

Tuossa neljä omaa reseptiäni. Onnea yritykseen, ei kannata lannistua!:)

Ja ne kasvaa ja kasvaa...

Moikka! Pentusten luovutusikä lähenee, tänä lauantaina ovat tosiaan jo sen seitsemän viikkoa... Pennuille kuuluu kaikkea hyvää. Ne ovat saaneet pentunappuloita, piimää, kermaviiliä, jauhelihaa, naudan mahaa ja erästä pennuille tarkoitettua purkkiruokaa. Kyseessä on siis Royal Caninin neljä euroa maksava pikkupurnukka, ilmeisesti mahtavaa pentueruokaa... tai sitten mahtavaa rahastusta;) Ihan miten vain, hyvin on ruokailijoille maistunut!
Vaikka pennut ovat ihania pikkusöpösuloisiasydäntenmurskaajia, arki on silti välillä hieman raskasta; ääntään säästämättä vintiöt kyllä ilmoittavat, että nyt kiukuttaa, nyt ei huvita, MULLEHETIKAIKKINYT! Sotkuakin ne saavat aikaan, nimittäin kaikki lätäköt eivät ikävä kyllä ilmesty sanomalehdille ja vaikka sattuneesta syystä kuuraankin lattioita yötä päivää, aina on uusi lätäkkö lattialla ja siitä lähtevät pienet tassunjäljet pitkin keittiötä..;) Eikä siinä vielä kaikki, sillä kun joku hyväuskoinen hupsu erehtyy poikkeamaan keittiössä (jossa pennuille on rakennettu aitaus), ei hän mitenkään voi säästyä pikkunaskaleiden tuskallisen teräviltä iskuilta.
Olen myös opettanut näyttelyseisotusta, "kopeloitavuutta" (=tottuvat tutkimiseen, hoitotoimenpiteisiin jne.) sekä kynsienleikkausta.
Kuusiviikkoisina pennut pääsivät ulkoilemaan ihanan lämpimään kevätilmaan (olin juuri aikeissa kirjoittaa jotain kaunista `kesä`ilmasta, mutta sitten mietinkin, että vielä on tyydyttävä hehkuttamaan ´kevät´ilmaa..;). Rohkeina, kun muskettisoturit, pikkuiset juoksivat pää viidentenä jalkana (:D) pitkin keltaista nurmikkoa. Maasta löytyi kaikkea maistettavaa -ruohoa, havunneulasia...

Joitain kuviakin yritimme napsia, mutta esimerkiksi kimppakuvista ei ollut toivoakaan. Tsekatkaa vaikka yllä oleva "behind scenes" -kuva. Koittaa nyt noitakin kuvata, kun yhden saa paikalle, niin toinen karkaa ja kolmas käyttää purukalustoaan minkä ehtii:D

Lisää näitä "kulissien takana" -kuvia... Poskipusu ymmärretään nähtävästi erilailla junioreiden keskuudessa:)

Sweetheart♥♥

Vaikka mun ja Ellenin hermot on aika ajoin koetuksella, niin kyllä tuntuu silti haikealta, että kohta pennut on luovutettu. On tämä aika ollut kuitenkin TOOSI antoisaa. Ainakin itse olen saanut kokea hirmu paljon kaikkea, koiran synnytys, pikkupennut, vähän isommat pikkupennut, pentujen hoitaminen, koiran äitiys ja vaikka mitä. Ellen on ollut aivan mahtava äiti ja tuntuu, että kaikki hoituu niin luonnostaan siltä. Eihän kukaan ole edes neuvonut sille, kuinka hoitaa lapsia!!
Tosin ruusuiset kuvitelmat koirankasvattamisesta on haihtunut multa, kuin tuhka tuuleen näiden pentujen myötä. Ei sillä, että se olisi ollenkaan huono juttu, mutta niin hassulta kuin se kuulostaakin -en ole vain tiennyt, minkälaista kenneltoiminta oikeasti on. Pentujen ensimmäiset elinpäivät veivät yöunet sekä äitiltä, että minulta ja kaikki asiat olivat niin tarkkoja. Kun kiinteä ruoka tuli kuvioihin, alkoi sanomalehti-lattianpesurumba. Sitten se kaikki sotku, meteli, rahanmeno, vaiva, aika... Joo, aika tosi kova homma, mutta kyllä elämys on ollut sen arvoistakin!:)♥

P.S Takanani juoksee kolme rähisevää vintiötä, jotka ovat juuri virkistyneet. Tähän väliin voisi heittää kysymyksen, että arvaatteko ketkä?;)