maanantai 25. helmikuuta 2013

Eläinlääkärissä

Aamulla kävin Ellenin kanssa eläinlääkärissä uusimassa rokotukset. Toimenpide onnistui hienosti ja sain samalla hankittua itselleni TET-paikan kunnaneläinlääkäriltä (siis hieno viikko tulossa viikolla 15..:). Olen haaveillut eläinlääketieteelliseen hakemisesta, mutta viimeaikoina olenkin kääntynyt ihmislääkiksen puoleen. Saa nähdä, muuttaako tämä TET-viikko nyt kuitenkin takaisin eläinlääkis-haaveen...

Iskä ilmoitti minut ja Ellenin jokin aikaa sitten JATiin (Jyväskylän Agility Team) agilityyn junnujen alkeiskurssille. Olen koko Ellenin omistamani ajan odottanut, että se on tarpeeksi vanha ja pääsemme mukaan agilityyn. Nyt kun ikää löytyi riittävästi ja sopiva ryhmä oli aloittamassa, ei voinut jättää ilmoittamatta:) Inkan kanssa olen aina välillä käynyt JSPKHlla harjoituksissa/kurssilla ja aivan mukaansa tempaavaahan agility on.
Kun lähdemme Ellenin kanssa treenaamaan, tiedossani on jo, että aion treenata ihan tosissani ja tavoitteellisesti, eli lähteä kilpailemaan virallisissa kilpailuissa, kun olemme sen tasoisia.

Olen lähdössä äitin kanssa Kennelliiton kasvattajakurssille (ensi kuussa?). Tarkoituksena olisi myös anoa omaa kennelnimeä. Itse en voi ottaa sitä omalle nimelleni, sillä alle 18 -vuotias sitä ei voi ottaa... Sama se kai on, mitä niissä papereissa lukee, voimmehan me silti yhdessä kasvattaa koiria ja pitää kenneliä yhteisenä, vaikka virallisesti äiti omistaisikin sen:D

Rahapussi kevyempänä (taas, tuntuu että koiran tulon myötä se on keventynyt tasaiseen tahtiin...) ja yksi asia listasta yliviivattuna alkoi siis tämä lomaviikko:)
Mukavaa loman jatkoa!!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ekaa kertaa virallisessa kehässä

Eilen oli tämä kauan odotettu Ellenin eka näyttely. Kyseessä on siis Jyväskylän ulkomuototuomareitten koulutusnäyttely. Kääpiöitä oli ilmoitettu jopa 36 kappaletta, joista narttuja oli 16. Tuomarimme oli Tuula Plathan, joka oli ennestään tuntematon minulle. Tiukan linjan hän ainakin otti; ERIä tuli tarkkaan valituille koirille (mikä on tietysti hyvä, ettei tuomari ole "eriautomaatti") ja suuri osa sai EHta.
Junioriluokassa kilpaili Ellenin lisäksi 6 muuta narttua. Tällaisen arvostelun tuomari saneli:

 "Hyvät ääriviivat ja kaunis ryhti. Pään pituus hyvä. Kauniit silmät. Alaleuan tulisi olla leveämpi ja voimakkaampi. Edestä vielä kapea ja runko kesken kehityksen. Hyvä selkälinja, takakulmat voisivat olla voimakkaammat. Kantaa ryhtinsä hyvin. Kauniisti esitetty."

Saimme siis ihan hyvän arvostelun. EHn saimme laatuarvosteluksi.
Se mihin olen todella tyytyväinen, on Ellenin käytös. Esiintyminen, pöytäkäytös ja iloisuus. Ennen kehää jo ajattelin, että mitähän tästä vielä tulee, mutta kehässä sain olla ihan ylpeä koirastani. Innostuneena tästä ajattelin, että täytyypä ilmoittaa Ellen ainakin Jämsänkoskelle ja mahdollisesti Orivedellekin. Hienoa Ellen♥
Ellen on kyllä niin mahtava koira ollut, että jos sitä käytetään jalostukseen taitaa itselleni jäädä Elskun jälkeläinen:)








torstai 14. helmikuuta 2013

Päiväreissu Virroille

Huh huh! Olen päivittänyt blogia viimeksi... kuukausi sitten? No, nyt on jokuitenkin korkea aika kirjoittaa!!
Viime sunnuntaina meidän klaani (karvaisista jäsenistä oli mukana vain Ellen) suuntasi auton Virroille päin; kävimme erään sukulaisen ristiäisissä. Pieni poikavauva oli tosi suloinen♥ Tuntui aika hassulta, että omatkin sisarukset ovat joskus olleet niin pieniä...


Nina ja Juha asuvat niin mahtavalla paikalla, että heillä on mahdollisuus pitää lampaita jne. Juhlien jälkeen pääsimmekin tervehtimään kanalan sekä lampolan asukkaita. Heti sisälle astuessamme, kuului asukkien kova juttelu:
 " Mää!"
 "MÄÄ MÄÄ!"
Hauskoja tyyppejä nuo lampaat:) Nuoremmat yksilöt olivat vähän villimpiä, mutta varsinkin muutamat vanhukset olivat rauhallisia ja antoivat ihmisten ihan rauhassa silitellä niitä.


 Lampaanruokkijat:)

Kukko ja ystävänsä kana



Tänä viikonloppuna on Ellenin ensimmäinen virallinen näyttely! Vähän jännittää, mitä se tuomari sanoo tuosta meidän puudelista...
Paljon olen katsellut keväälle ja eteenpäinkin mahdollisia näyttelyitä. Seuraavaksi ilmoitan varmaankin lähinäyttelyymme Jämsään:)