perjantai 23. marraskuuta 2012

Yhtä hymyä

Tänään oli meidän Talentshow. Esitin siis Inkan kanssa koiratanssia Michael Jacksonin biisillä "Bad". Koulun käytävillä oppilaat katselivat meitä ihmeissään, kysellen kavereiltaan "Onko toi oikee koira?" tai "Onko se sittenkin feikkikoira?". Kuljin hymyillen hämmästyneiden katseiden ohi ja olin samalla todella ylpeä, että sain omistaa koiran jonka kanssa osallistuin nyt kykykilpailuun.
Ennen esitystä Inkaa jännitti, mutta kun pääsimme lavalle, se unohti pelkonsa ja toimi hienosti. Pieniä virheitä tuli, ei mitään elämää suurempaa kuitenkaan. Esitys meni ihan yllättävän hyvin; olisi hyvin ollut mahdollista, ettei Inka olisi suostunut tekemään yhtään mitään. Tanssi loppui liikkeeseen, jossa kaadumme kyljelleen. Yleisöstä kuului huokauksia. "SÖPÖÄ!".
Tuomaristossa oli rehtori ja kaksi oppilaskunnan edustajaa. Odotimme pienellä jännityksellä verhon takana, kun rehtori selosti: "Kaikki esiintyjät olivat hyviä. Päädyimme kuitenkin yksimieliseen päätökseen...(--)
Nina sanoi odotellessamme että "Te voitatte!", mutta en uskaltanut ajatella vielä niin. Rehtori julisti voittajan: "Voittajaksi tulee sellainen esitys, jota ei ole ennen koululla nähty..." Tässä vaiheessa olimme jo ihan innoissamme verhojen takana. Pian rehtori pyysikin meitä jo lavalle. Voitimme Talent-kilpailun!! Sain palkinnoksi 50:n euron lahjakortin Vehkalaan. Lisäksi kaikki osallistujat palkittiin elokuvalipuilla.
Mahtavaa! Varsinkin, kun ajatuksena oli vain osallistua koulun yhteiseen ohjelmaan, vielä tulikin voitto! Olen todella ylpeä omasta superkoirastani Inkasta:)
Kiitos kaikille apua antaneille! Hienoa, että koulun henkilökunta salli koiran tulon kouluun. Erityiskiitos loistavalle Ninalle, jota ilman esitys ei todennäköisesti olisi onnistunut:)
Taitava koiratanssija Tiina sanoi minulle ja Inkalle kesällä jotakuinkin näin: "Tulette varmasti pärjäämään mitä ikinä teettekään!"
Inkalla on mahdollisuudet mihin vain. Voin olla rehellinen ja todeta näin♥

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Yhtä juhlaa

Eilen vietin ystävieni kanssa minun ja Ellenin juhlia. Pidimme yhdessä hauskaa; saunoimme, herkuttelimme ja juttelimme niitä näitä. Meillä oli tosi hauskaa, kiitos kaikille:)
Tänään meillä kävi vielä muutama naapuri kahvittelemassa. Itse täytin 14 jo edellisenä viikonloppuna, mutta juhlia ei silloin ehditty, kun aika kului näyttelyssä... Juhlat siirtyivät siis tälle Ellenin synttäriviikonlopulle.


Pikkuiseni viime vuonna

"En mä vois kuvitellakaan, ettei sua olis ollenkaan mun elämässä  -Happy birthday!" ♥

lauantai 17. marraskuuta 2012

Paljon onnea!!

Iät olin sitä toivonut. Kauan olin sitä odottanut. Nyt kun se oli tapahtunut, en uskonut sitä todeksi. Oliko se oikeasti tässä sylissäni? Näinkö sittenkin vain kaunista unta? Totta se oli. Istuin auton etupenkillä pieni käärö sylissäni.
Pieni onnenkyynel valui poskelleni. Hetki, jota en koskaan unohda. Hetki, josta olin niin iloinen ja liikuttunut.
Sylissäni istui oma rakas koiranpentuni.


Hyvää syntymäpäivää Ellen♥ 1 vuotta!!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Valmentautumista

Nina oli meillä tänään suunnittelemassa kanssani koiratanssiesitystä. Avasimme youtuben ja kuuntelimme eri biisejä. Myös äiti sekä veljeni olivat sanomassa ehdotuksia ja kaikilla oli tietysti omat suosikkinsa... Päätimme kokeilla Michael Jacksonin Bad:ia. Kävelimme aukealle kentälle vähän asutusalueen ulkopuolelle ja aloimme kokeilla liikkeitä. Mukanamme oli kaksi koiraa, Inka ja Ellen. Inka teki innoissaan temppuja ja liikesarjoja. Ellen juoksenteli vapaana ympärillämme. Sekin olisi halunnut tehdä temppuja ja oli vähän väliä Inkan vieressä tarkistamassa, saisiko herkkuja:)
Esitys valmistuu nyt hyvää vauhtia ja Inka näyttää olevan täysillä mukana. Ainoana epävarmuutta aiheuttavana tekijänä on, suostuuko Inka "tanssimaan" yleisön edessä. No, kokemushan sekin on ja kyse on kuitenkin vain koulun yhteisestä tapahtumasta. Tärkeintähän on, että osallistuu!:)

torstai 15. marraskuuta 2012

Talenttiin tanssimaan

Koulussani järjestetään ensi viikolla oma Talent-show, eli mukaan saivat ilmoittautua kaikki halukkaat. Esitys voi olla lähes mikä vain, eli laulua, tanssia, soittoa, stand up:ia... Kaverini keksikin että "Emppu hei, sähän voisit esittää koiratanssia!". Mainio idea Nina! Niinpä sitten kysyimme opettajalta, että voisiko koiran tuoda koululle esitystä varten. Vastaus oli myöntävä ja olimme innoissamme. Aloitimme suunnittelun. Mikä biisi? Mitä liikkeitä? Mitkä asut? Ideoita kyllä löytyi; erilaset elokuvamusiikit ja Michael Jacksonin "Bad" olivat ainakin ehdokkaina, lisäksi mietin jotain jouluista. Niin, nyt tulee eteen valinnanvaikeus. Aikaa ei ole loputtomiin, pitäisi saada esitys kokoon jo ensi viikon perjantaiksi... Kiire voi tulla, mutta oli hyvä idea ilmoittautua mukaan. Voi ainakin olla varma, ettei muilla ole samanlaista esitystä!:) Inkan kanssa aion esityksen tehdä, vaikka se saattaakin jännittää esiintymistä, sillä isot koirat eivät osaa kierimistä kummempaa temppua ja Elleninkin ohjelmisto on vielä aika pieni. Mestaritemppuilija Inka pääsee siis ensi kertaa noin ison yleisön eteen näyttämään osaamistaan!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Näyttelyssä Isänpäivänä

Sunnuntaina lähdin taas Jyväskylän näyttelyyn. Tänään menin naapurieni kanssa, sillä esitin heidän koiraansa kehässä. Myös Nina tuli kanssamme. Muuramesta nappasimme kyytiin kisakoirani, joka oli tolleri Fireheart Kid Sundance "Ramon". Viimeinen vartti Paviljongille olikin sitten hieman ahtaanpuoleinen: viidenhengen autossa oli neljä ihmistä, kaksi koiraa, neljä häkkiä ja tavarat... Hyvin pääsimme perille kuitenkin. Paulan kehä oli ensin. Pienimünsterinseisojia oli 8, 1 uros ja 7 narttua. Tuomarimme Zlatko Jojkic antoi Paulalle EHn. Paula oli todella hyvin käyttäytyvä ja rauhallinen, vaikka ei ennen ole vastaavassa tilanteessa käynyt. Arvostelulapulla ei ollut yhtään tyhjää riviä; niin pitkän arvostelun tuomari saneli. Ainoat asiat, jotka voisivat olla paremmin ovat eturinta ja lanne (eturinta parempi, lanne matalampi). Hauskat kommentit tuomarilta olivat "Elegant movement" ja "Excellent temperament". Pidemmälle kilpailussa emme päässeet.
Junnutuomarina oli ranskalainen Frederic Maison. Piirinmestaruudessa eikä tavallisessa jh:ssa tullut sijoitusta.
Oli taas mukava viikonloppu koirien parissa!:)

Jyväskylän näyttely

Lauantaina lähdin ystäväni Ninan, hänen koiransa siskon omistajan ja kasvattajn kanssa Jyväskylän koiranäyttelyyn.
Minulla oli junnutuomarina Heli Hietaluoma. Junnukoiraksi sain taas ihanan Sylvi-russelin. Kisaajia oli 34. Tuomari poimi ensin jatkoon suuremman joukon, mihinkä minä ja Sylvi pääsimme. Vähitellen tuomari karsi viisi sijoittuvaa. Olimme edelleen jatkossa. Tuomari vaihdatti koiria ja sain isovillakoiran. Viimein tuomari oli tehnyt päätöksensä. Hän kertoi meille, että olimme tehneet kaiken täydellisesti ja saimme vieraat koiratkin hienosti haltuun. Päätös oli siis vaikea.Viidenneksi hän sijoitti whippetin. Neljännen paikan ruusukkeen hän osoitti meille. Kolmanneksi sijoittui irlanninsusikoira, toiseksi tuli joku pieni saksanpystykorva ja voiton vei isovillakoira. Sijoitus oli hyvä saavutus meille; sm-osakilpailun neljänsiä, ensimmäistä vuotta vanhemmissa. Tuomari oli todella mukava ja hyvä:) Sylvin kanssa oli myös ihanaa kilpailla!
Lauantaina oli myös syntymäpäiväni. Täytin 14 vuotta, joten olin ensimmäistä kertaa "oikeassa" sarjassa (14-17-vuotiaat)!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Requiem-konsertti

Viime viikon tiistaina oli Jyväskylän sinfoniaorkesterin konsertti Jämsän kirkossa. Pääsin äitini mukana kuuntelemaan tätä Mozartin Requiemia. Tunnelma oli huikea heti alkutahdeista viimeisiin sointuihin asti. Laulua edusti Jyväskylän Musica- kuoro.
Täytyy sanoa, että konsertti oli aivan huikea. Ihmiset soittivat niin taitavasti ja luontevasti. Oli hienoa katsella soittajia, laulajia ja kapellimestaria, jotka eläytyivät musiikkiin täysin. Välillä käsissäni oleva ohjelmalappunen ihan tärisi, kun esiintyjät vetivät esitystä niin täysillä.
Konsertin tunnelmaa on hankalaa selittää, kyllä sen loisto selviää kunnolla vain kuuntelemalla. Oli kuitenkin kuuntelemisen arvoinen kokemus! Kiitos hienolla orkesterille ja järjestäjille:)

torstai 1. marraskuuta 2012

Kotikulman kuulumisia

Viime päivityksestä onkin taas kulunut tovi, joten eiköhän olisi jo aika kertoa kotikulman kuulumisia (nyt kun kokeilta ja muulta touhulta ehtii...)!
Karkki ja Vintiö asuvat yläkerrassa itsetehdyssä koiranaidoista väsätyssä häkissä. Tytöt ovat yrittäneet pakoa häkistä aina silloin tällöin: kun aidan paloja yhteen liittäviä tikkuja tarpeeksi kauan renkuttaa, kyllähän ne pois paikoiltaan saa! Onneksi karkausyritykset on havaittu ajoissa ja kanit ovat jääneet häkkiinsä... Ruoka kelpaa erityisen hyvin. Heinät, pelletit ja porkkanat katoavat alta aikayksikön. Kun tytöt pääsevät juoksemaan vapaana, sohvan päälle kiipeäminen ja sängyn alle karkaaminen ovat kaksi kanien mielestä hauskaa juttua:)

 Vähän vanhaa materiaalia, mutta tässä siis minä ja Ellen lähdössä valmennukseen

 Puppelin komea hymy

 Ruuti Rapulammella

 Minä ja Ellen

 Ruuti ottaa rennosti

Gerbut ovat myös hyvässä voinnissa. Pikkusiskoni kaksi lilac-tyttöä Lila ja Lahja ovat parhaita kavereita ja tekevät kaiken yhdessä (kuten Vinski ja Karkkikin!). Vanha herra Laikku, joka täyttää kuukauden kuluttua neljä vuotta, jaksaa entiseen malliin tehdä "arkipuuhia". Se juoksentelee, loikkii, kaivelee tunneleita, rakentaa pesää ja pureskelee pahvirasioita. Black pied -väri alkaa kyllä hävitä harmaiden karvojen alle...
Koirille ei mitään erityistä ole tapahtunut, jos ei sitä lasketa, että Ellenin takkukausi on helpottanut ja turkki on täysin takuton. Se on myöskin oppinut pari uutta temppua; takajaloilla istuminen (orava) ja molemmilla tassuilla koskettaminen yhtä aikaa (läpy). Otsatukka ja korvakarvat ovat niin pitkät, että karvaa saa niputtaa pompuloilla ihan kunnolla! 5-vuotias pikkusiskoni on ihanasti trimmannut Inkan kyljestä karvoja. Kyljessä on nyt kiva pikku "reikä"... No, onneksi turkki on kasvava luonnonvara. Meillä on käynyt muutamia kertoja koirahierojaksi opiskeleva nainen hieromassa koiriamme. Ruutilla ei ole lihasjumeja tai muita, mutta oli hyvä, että sekin pääsi hierontaan. Elleniäkin vain hieman totuteltiin hierontaan. Otolle, jolla paikat ovat välillä vähän jumissa, hieronta teki hyvää. Inka otti hetkestä kaiken ilon irti ja osasi oikein nauttia siitä.
Sunnuntaina minä, äiti ja pikkusiskoni olimme yhteislenkillä kaikkien koirien kanssa. Hyvin meni ja koiratkin tykkäsivät!
Hauskaa marraskuuta kaikille karvakorville ja niiden omistajille!!